”NYÖKKÄÄ, JOS OLET ISÄNI”

Ollessani ihan pieni havahduin eräänä päivänä siihen, että minun isäni ei enää tule kotiin. Havainto oli arkinen, jopa toteava. Minulla ei ole isästäni muistikuvia, sillä hän menehtyi auto-onnettomuudessa samana päivänä, kun täytin yhden vuoden. Lähipiirini on kertonut, että isäni oli kunnianhimoinen, sosiaalinen, hauska, ahkera ja älykäs. Sen vuoden ajan, jonka saimme yhdessä viettää, olin kuulemma vahvasti isin tyttö. Niin keittiöpsykologit kuin itse Freud ovat sitä mieltä, että nainen valitsee puolisokseen isänsä kaltaisen miehen. Kohdallani puolisovalintani on kuitenkin väistämättä perustunut johonkin muuhun kuin siihen, että olisin hakenut isäni kaltaista miestä.

Koska en voinut muistaa isää, loin hänestä mieleeni supersankarin kaltaisen hahmon. Kuvittelin isäni pilven päälle punainen samettipuku päällään (sellainen hänellä kuulemma oli työssään oikeuden tuomarina). Iltaisin ennen nukahtamista juttelin hänelle huolistani, suruistani ja onnistumisen hetkistä. Oli tärkeää, että hän olisi minusta ylpeä. Toisinaan uskoin, että hän palaisi elämääni eläimenä tai lapsena. Muistan kuiskanneeni kerran hoitokoiran korvaan: “Nyökkää, jos olet isäni.”

Synnyin sukuumme ensimmäisenä tyttönä 40 vuoden “tyttötauon” jälkeen. Minulla on kaksi isoveljeä, setiä, eno ja serkkuja (kaikki poikia). Viimevuosiin saakka minulla oli myös suurenmoiset papat; Ville-pappa ja Kalle-pappa. Myös isäpuoleni on ollut osa elämääni jo yli 20 vuoden ajan. Erilaisia miehenmalleja on siis ollut ympärilläni kiitettävä määrä.

Ennen kuin tapasin nykyisen puolisoni, tiesin muutaman vesiperän vedettyäni, millaisen miehen kanssa en halua elämääni jakaa. En ollut kuitenkaan varma, millainen mies rinnalleni sopisi. Olin jossain vaiheessa jopa sitä mieltä, etten tarvitse miestä lainkaan. Sitten yhtenä päivänä erään tv-ohjelman kuvauksissa vastassani olivat maailman kilteimmät silmät ja hymy, joka sulatti. Rakastuin päätä pahkaa jo heti ensisilmäyksellä.

Monesti tyttöporukassa purnataan kodin siivousvelvoitteista, pyykkivuorista, lasten harrastuksista, ainaisesta hutunkeitosta ja arjen aiheuttamasta seksikadosta. Silloin tajuan, etten pysty liittymään yhteenkään näistä valitusvirsistä, koska minulla ei ole aihetta. Mieheni osallistuu kodin puhtaanapitoon, pesee pyykkiä, käy kaupassa varmaan useammin kuin minä ja tarttuu keittiössä muuhunkin kuin grillipihteihin ahkerasti. Hän vie ja hakee lapsiamme tarhasta ja harrastuksista. Hän sitoo tyttömme tukan ponnarille ja lääkitsee infektioastmasta kärsivää poikaamme juuri niin kuin lääkäri on neuvonut. Hän lukee lapsillemme kirjoja, vie heitä puistoon, lenkittää koiraamme ja järjestää lapsillemme elämyksiä. Viimeisimpänä urotyönään mieheni on täyttänyt pakkasemme itse keräämillään kantarelleilla. Lisäksi olemme edelleen toisillemme myös nainen ja mies, emme vain äiti ja isä.

Useat asiat elämässäni eivät ole menneet niin kuin olen suunnitellut. Ikäviä juttuja on piisannut välillä liikaakin. Mutta ehkä se kaikista tärkein, eli se, millaisen ihmisen vierellä saan elämääni elää, on kohdallani mennyt kyllä täysin nappiin. Siitä koitan muistaa olla kiitollinen jokaisena päivänä.

Äidin rooli on useimmille raskaudesta alkaen itsestään selvä ja luonnollinen. Mieheltä vaatii tiettyä otetta olla ensimmäisestä päivästä alkaen isä. Se, että saa naisen raskaaksi ei tee kenestäkään isää. Biologisen isän kyllä, mutta Isää isolla I:llä ei. Se, miten kohtaa arjen, miten järjestää arkeen juhlan ja on läsnä lapsille auktoriteettina, kasvattajana, tukena, apuna, oppaana ja rakkaudenlähteenä; se tekee isästä Isän.

Se ei tietenkään tarkoita, että pitäisi olla täydellinen. Niin vanhemmuudessa kuin pitkässä parisuhteessakin jokainen joskus kompuroi. Tulee sanottua hölmösti tai tehtyä tökerösti. Se on inhimillistä. Hymy, huumori, kiittäminen ja anteeksipyyntö silloin kun sitä tarvitaan vievät pitkälle.

Olen tullut siihen lopputulokseen, etten saanut itselleni isäni kaltaista puolisoa. Sain yhdistelmän niistä kaikista ihanista miehistä, joita lähipiiriini kuuluu. Sain miehen, joka on sydämellinen kuin Ville-pappa, auktoriteetti kuin Kalle-pappa, hauska ja temperamenttinen kuin isäni, kekseliäs kuin setäni, luova ja musikaalinen kuin enoni, lojaali kuin isoveljeni, rauhallinen kuin isäpuoleni ja luonnonläheinen kuin appiukkoni.

Olen onnekas, että saimme mieheni kanssa yhteisen mahdollisuuden vanhemmuuteen. Hän on isä isolla I:llä. Kiitos siitä rakas puolisoni Timo.

Aurinkoista isänpäivää teille kaikille,

Maija #ruuduntakaa

Published by

Ruudun takaa

Olen Maija: 36-vuotias kaksosten äiti, tv-tuottaja, meikkaaja, vaimo, pikkusisko, täti, tytär, ystävä. Actionia tästä elämästä ei puutu, eikä puhe lopu ennen kuin se vaihtuu kuorsaukseksi. Janoan elämyksiä ja kokemuksia, mutta toisinaan sorrun pikakelaamaan ja Excel-taulukoimaan aikaani nauttimisen sijasta. Elän hetkessä, koska pelkään etten näe huomista. Konkreettisesti, sillä elän sokeutumisen riskin kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s