MINKÄ SUUHUSI LAITAT, SEN VOIMALLA PAINAT

Reilut pari vuotta sitten olin varma, että elämäni loppu on käsillä. Olin sairastunut pahasti, ja kipukohtaukset, ambulanssikuljetukset, sairaalahoito sekä jäätävä määrä kipulääkkeitä tulivat nopeasti tutuiksi. Toisinaan kivun määrä oli niin infernaalinen, että vain säkillinen lunta helpotti valuvaa hikinoroa otsaltani. Jalat eivät kantaneet. Tärisin ja purin tyynyä, etten herättäisi koko pientaloaluettamme keskellä yötä huudollani. Vatsa oli niin kipeä, että kun sairaalassa minulta kysyttiin kivun määrää asteikolla 0-10, vastasin 11 ja kiljuin: ”AUTTAKAAAA!!”

Kuten olen aiemmin blogissani kertonutkin, minulta ei onneksi löytynyt mitään kuolemanvakavaa sairautta. Sen sijaan löytyi lukuisia stressiperäisiä sairauksia, jotka helpottaisivat, kun tekisin elämäntapamuutoksen. Se tarkoittaa totaalista U-käännöstä kaikesta opitusta ja minulle ”normaalista”.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että töitä ei saa tehdä kellon ympäri. Vaikka työni on kivaa ja elän omaa unelmaani sen kautta, työ rasittaa hauskuudesta huolimatta sekä mieltä, että kehoa. Siitä siis tarvitaan myös taukoja. Normaali työviikkoa ei suotta ole määritetty viisipäiväiseksi ja työpäivää kahdeksantuntiseksi. Lounastauko täytyy pitää, eikä olisi haitaksi, että joskus pitäisi lisäksi myös kahvikupin mittaisen tauon. Eikä se tarkoita sitä, etten tekisi töitäni kunnolla. Sen sijaan olisin varmasti paljon tehokkaampi varsinaisella työajalla, kun tekisin asiat energiaa täynnä, ravittuna ja levänneenä. Puolikuolleena uupumuksesta, nälkäisenä ja mieli ylikuormitettuna ei nimittäin varmasti pysty parhaimpaansa.  

Ennen sairastumistani kiire, stressi ja uupumus olivat ajaneet minut hyvin kauas terveellisestä ruokavaliosta ja ateriarytmistä. Aamuni alkoivat syömällä ei mitään, koska muutenhan olisin saapunut töihin myöhemmin, tai joutunut nipistämään jo muutenkin lyhyistä yöunistani lisää. Työmatkalla saatoin piipahtaa Alepan kautta ja kyllä, kävellä suoraan pullatiskille. Ajattelin, että palkitsen itseni aikaisesta aamusta selviytymisestä berliininmunkilla. Omnomnom. Kuinka tyhmää? No todella. Itse asiassa näin jälkikäteen ajateltunahan olen ollut aivan pöljä. Mutta sen mielentilan sisältä katsottuna minulla oli syyni.

Näillä sanoilla haluan saatella teidät blogini uuteen ”Köökissä” -osioon. Olen elämäntapamuutoksen myötä laittanut koko ruokavalioni uuteen uskoon. Ruokavaliostani poistettiin aluksi valtava määrä asioita, kuten viljoja, lehmän maito, rasvaiset ruoat, paistetut ruoat, isokiviset hedelmät jne. Moni kysyykin, mitä enää jää jäljelle. Aluksi ei paljoakaan, mutta parantumisen ja siedätyksen jälkeen vastaus on, että yllättävän paljon ja yllättävän hyvää. Tulen jakamaan ”Köökissäni” hyviksi todettuja gluteenittomia reseptejä, ja uskon, että kaikettoman syömisen ei tarvitse olla sama asia kuin mauton. Hutejakin reseptikokeiluissa on tullut ja ihan liian montaa mautonta kivikovaa ”muka pullaa” maistaneena toivon tämän blogin auttavan muita ruokarajoitteisia nauttimaan hyvin syömisestä.  

Ravinto nimittäin pitää meidät aivan konkreettisesti hengissä. Lisäksi se voi parantaa meitä monin tavoin. Hyvä ruoka tarjoaa meille myös nautintoja, joita harvan elämässä on liikaa.

Herkullisia hetkiä toivottaen,

Maija #ruuduntakaa

Meikki, hiukset ja valokuvaus: Kirsi Maijala

Vastaa