PERINTÖPOKISSA

Mummoni poismenon yhteydessä kolmisen vuotta sitten tehty perinnönjako kartutti – parin maljakon ja taulun lisäksi – kaappejani hänen vanhoilla silmälaseillaan, oikein kolmin kappalein. Silloin ajattelin, että ehdat 80-luvun pokat sopivat hyvin työssäni käytettäväksi rekvisiitaksi. Työskentelin tuolloin Sami Hedbergin Kokovartalomies-tv-sarjan kuvausten parissa, ja sarjaa varten toteutettiin pelkästään Samille yli 70 erilaista hahmoa. Peruukkien ja vaatteiden lisäksi silmälasit olivatkin oiva tapa luoda hahmoille luonnetta ja erilaisia tyylejä. 

(Kaikki ylläolevat valokuvat ovat Discovery/TV5 Kokovartalomies -televisiosarjasta, jonka päätähtenä nähtiin Sami Hedberg. Valokuvissa Samin lisäksi Jacke Björklund, Niko Kivelä ja Ilari Johansson. Maskeeraus: Mira Aalto ja Tiina Winter, puvustus Karoliina Karjalainen ja Maija Vanhanen.)

Enpä olisi tuolloin uskonut, että itse jonain päivänä kulkisin kadulla näissä samaisissa retrorilleissä, täysin vakavalla naamalla. Mutta niin tässä nyt on päässyt käymään. Olen nimittäin juuri palannut töihin pitkän pitkän sairasloman jälkeen, ja kaipasin samaan syssyyn jotain uutta kasvoilleni. Onneksi muistin mummon silmälasit! Ne olivat luonnollinen valinta, kun pitkästä aikaa teen päätetyötä ja silmäni joutuvat eri tavalla rasitukseen kuin kotona ollessani. 

Kiikutin mummon vanhat pokat Järvenpään Silmäasemalle, ja siellä luvattiin valmistaa niihin uudet linssit, mikäli sangat vain kestävät linssienvaihto-operaation. Tässä kohtaa asiakas ottaa aina oman riskin, mutta ajattelin, ettenpä minä niillä pokilla mitään kaapinpohjallakaan tee. Ja niin onnellisesti kävi, että sain kaikki kolmet silmälasit ehjinä ja linssitettyinä takaisin. Onneksi meillä on mummoni kanssa samanlaiset kahvikupin kokoiset kasvot, joten pokia ei tarvinnut säätää. En tiedä miten hyvin ne olisivat nimittäin kestäneet kuumentamista.

Optikko suositteli kaksiin silmälaseihin lähityöskentelyä tukevia nuorisomoniteholinssejä, joilla näen mukavasti sekä lähelle, että kauas. Toiset näistä pokista ovat hienot vanhat liilat. (Hämmentävää muuten oli, että ne olivat lähes identtiset Silmäaseman hyllyiltä löytyvien uusimpien trendilasien kanssa!) Toisten monitehorillien kehykset taas ovat kokoelman persoonallisimmat, viisikulmaiset pokat. Niissä sangat kiinnittyvät hauskasti linssien alaosaan eivätkä symmetrisesti puoliväliin, kuten on totuttu.

Kolmansiin laseihin tuli yksitehoiset linssit, joilla näen terävästi lähinnä päätteelle. Päätelaseiksi valikoin ”sihteerilasit”, jotka olivat minusta kokoelman vakuuttavimmat. 

Olen uusista vanhoista silmälaseistani aivan tohkeissani ja uskon, että mummokin pilven reunalla vähän huvittuneena hymyilee. 

Iloa kaikille päätteiden äärelle, toimistoille kotona ja työpaikoilla!

Maija #ruuduntakaa

2 thoughts on “PERINTÖPOKISSA

  1. Voi miten ihana juttu❤️ Mummo varmasti hyvillään pilven reunalla. Ja miten kauniit pokat😘 Sopii sinulle, tyylikäs nainen!

    1. Kiitos ihana! ❤️ Tulen hirmu hyvälle tuulelle kun laitan nämä päähän. Jotenkin niissä on tunnelma, jota on vaikea täysin uusilla laseilla tavoittaa.

Vastaa