SHOPPAA KUNNES DROPPAAT, VAI MITEN SE MENI?

Alennusmyyntien ruuhkat ja kyynärpäätekniikka alelaarilla. Pitkät kassajonot, jotka saavat hien pintaan. Hiukan huvittava tuskastuneiden miesten parkki sovituskoppien edessä. Painavat kantamukset erikokoisissa ja -muotoisissa muovi- ja paperikasseissa, jotka raahataan julkisilla kulkuneuvoilla kotiin asti. Tai vaihtoehtoisesti järkyttävän kalliiksi nousevat parkkimaksut, jotka nielevät ne pennit jotka onnistui säästämään ”aleissa.” Kuulostaako ihanalta? Ei minustakaan.

Pari vuotta sitten mieheni lähdettyä yövuoroon ja saatuani lapsemme nukkumaan, laskeutui hiljaisuus kotimme ylle. Käsissäni oli harvinainen ja arvokas hetki omaa aikaa. Läppäri oli auki ja selailin ensin viattomasti eri vaateliikkeiden nettisivuja. Ostoskoriin päätyi yksi tuote: pitkälle ihmiselle suunniteltu body. Enää ei tarvitse työnnellä paitaa takaisin hameen vyötärön alle, mutta ei myöskään tarvitse alapään huutaa hallelujaa liian lyhyeksi suunnitellun selän mitan vuoksi ;)) Bodyn kaveriksi löytyi samasta kaupasta vielä ihana täyspitkä mekko. Ja toisesta liikkeestä kolmas hankinta. Yhtäkkiä kaikki maailman kauneimmat vaatteet olivat vain yhden klikkauksen (ja luottokorttinumeron näpyttelyn) päässä. Jäin innostuneena odottamaan vaatteiden saapumista. Ja mikä hykertävän kiva tunne oli sen jälkeen saada postipaketti kotiin. Kuin olisi joulu!

Tässä kuvina muutamia nettilöytöjäni:

  • Desigualin urheiluasu
  • Asosilta hankittu musta body
  • R.I.P. diet -paita, johon en kyllästy ikinä 🙂

Valistuneena nettishoppailijana maksan nykyään merkkivaatteista ruotsalaisen ketjuliikkeen hintoja. Osasyy tähän on se, että joku maksaa minulle shoppailusta. Olen viimeisen vuoden ajan ostanut esimerkiksi jalkalampun ja maton Ellokselta, vaatteita Zalandosta, varannut hotellin Booking.comista, hankkinut leluja lapsillemme Lekmeristä ja tilannut valokuvia ja personoituja joulukortteja Smartphotosta. Sillä seurauksella, että minulle on maksettu yli 250€ riihikuivaa rahaa tililleni. Olen nimittäin klikannut nettikauppojen verkkosivuille aina Bonusway -palvelun kautta TÄÄLTÄ. Bonusway maksaa jokaisesta ostoksesta tietyn prosenttimäärän takaisin. Mielestäni tämä on aika uskomatonta.

Bonusway toimii kuten S-etukortti, Plussakortti tai mikä tahansa etukortti. Ainoa ero on, että ostoksia voi tehdä samalla etukortilla yli 800 nettikaupassa. Bonuswayn asiakkaana saa myös muita tarjouksia ja etuja, joita ei tarjota muille nettishoppailijoille. Ensimmäisestä ostoksesta Bonusway tarjoaa heti 10 euron alennuksen. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Niin minäkin ensin ajattelin, mutta reilun vuoden Bonuswayta testattuani totean, että ainakaan vielä en ole löytänyt yhtään porsaanreikää.

Mieheni on säästeliäs ja häntä välillä hävettää, kun postimiehet moikkaavat kadulla tai huikkaavat ohi ajaessaan jättäneensä paketin tutun kukkaruukun taakse. Hän ei tilaile netistä mitään, mutta vaivihkaa olen kuullut mieheni suusta kysymyksiä kuten: ”Löytyisikö sieltä hyvät uudet farkut / aurinkolasit / miesten puku / nappikset…” Mitä milloinkin. Ja tyytyväisenä hän hykertelee kun paketti saapuu ja sovitusrumban saa hoitaa omaan tahtiin ilman jonoja, parkkimaksuja tai kiirettä.

Häpeäkseni mainittakoon, että olen kuullut pari kertaa lastemme leikkivän ”paketin palauttamista.” Leikissään he pohtivat, viedäänkö paketti Siwaan vai Valintataloon 😉 Ainahan ostokset eivät ole täysiä kymppejä. Mutta eivät ne ole sitä joka kerta tavallisesta kaupastakaan ostettuina. Nettikauppojen nykykäytännöt tuotteiden vaihtoon tai palautukseen liittyen ovat sentään varsin mutkattomia. Ei siis hätää, jos yöllinen shoppailuklikkaus onkin silloin tällöin huti.

Tässä kuvina lisää nettilöytöjäni:

  • Lastemme Ticket to Heaven -toppapuvut
  • Haglöfsin pinkki haalari, joka on muuten superkätevä leikkiessä lasten kanssa säällä kuin säällä ulkona.

Ymmärrän, että ekologisesta tai KonMari –näkökulmasta katsottuna shoppailuintoni voi jotakuta ahdistaa. Useimmiten ostan kyllä tarpeeseen ja olen tullut yhä kriittisemmäksi sen suhteen, mitä ja mistä ostan. Kun jotain on kuitenkin pakko päälleen laittaa, on tarkoin valittu, laadukas ja kestävä vaate paras valinta.

Fiksuja shoppailuhetkiä teille rakkaat lukijat!

Maija #ruuduntakaa

RUUTUVISA: MITÄ PUET KASVOILLESI TÄNÄ KESÄNÄ?

Joidenkin pöytälaatikot pursuavat runoja, toisten kerran käytettyjä kynsilakkapulloja tai salaisia keksikätköjä. Olen luonteeltani vähän oravankaltainen ”hilloaja”. Omaan pöytälaatikkooni tiensä ovatkin löytäneet nuo kaikki edellä mainitut asiat, mutta myös poikkeuksellisen monet erilaiset pokat. Miehiin iskee kuulemma kesäisin autokuume, mutta minuun on tänäkin keväänä iskenyt silmälasikuume.

No mitä pöytälaatikkoni sitten jo nykyisellään kätkee sisäänsä? Löytyy MaxMaran juhlaprillit titaanisangoilla ja timanteilla, kepeät Tommy Hilfigerin sporttilasit, joilla taittuu juoksulenkki jos toinenkin, Fendin mustat paksut sihteerisangat BlueControl –linsseillä ja Wescin yksinkertaiset pilottisangat, jotka ovat muodikkaat joka tilanteen silmälasit. Hommat ovat aina hanskassa, mutta hanskat joskus hukassa. Varmaa on kuitenkin se, että silmälasiasiat ovat minulla kunnossa.

Vaikka voi vaikuttaa siltä, etten tarvitse lisää laseja, huomasin käveleväni silmälasiliikkeen ohi ja pälyileväni salaa ikkunan takaa uusien muotikehyksien rivejä. Koska kyseessä oli lemppariliikkeeni Järvenpään Silmäasema, ajattelin piipahtaa sisällä ja tutkia, millaisia ovat trendikkäimmät ruudut juuri nyt.  

Jo pari vuotta olen etsinyt täydellisiä valkoisia silmälaseja. Ja kuinka ollakaan: lopultakin ne ovat muotia! Valikoima on siis laajentunut ja löysin juuri sopivat. Yleisesti voi sanoa, että silmälasikehysten vaaleus, läpikuultavuus, havannan sävyt ja kulta ovat nyt kuuminta hottia.

Menin muuten liikkeeseen vahingossa jo valmiiksi trendikkäänä Carreran läpikuultavissa, pyöreissä sangoissa, sillä pyöreät unisex-mallit niin muovisina kuin metallisinakin ovat edelleen muodissa. Kutsun näitä laseja halilaseiksi, koska ne luovat mielestäni nallemaisen kotityylin. Yhdistettynä kukkakuosiin ne synnyttävät mielestäni hauskan ja muodikkaan retrofiiliksen.

161004-MV-692
Silmälasit: Carrera, Silmäasema Valokuvaaja: Ilkka Vuorinen Meikki ja hiukset: Sanna Manninen

Pyöreiden kakkuloiden rinnalla trendeissä kulkevat myös naiselliset pisaramuodot ja kissamaiset kehykset. Mutta jos pitää enemmän kulmikkaasta, niitäkin löytyy. Testasin esimerkiksi Versacen kehystä 1243. Toinen esimerkki on Dolce&Gabbanan malli 3273, jota saa kauniissa havannan ja vaalean beigen yhdistelmässä.

Nyt kun Suomen superkylmä kevät on ehkä taittumassa kesäksi, tarvitaan myös aurinkolaseja. Tämän kesän aurinkolasimuoti ottaa vahvoja vaikutteita 70-, 80- ja 90-luvuilta niin muotojen kuin värienkin puolesta. Aika kattaus! Tarjolla on ylisuuria Woodstock -henkisiä malleja ja toisaalta pyöreät panto-muodot ovat edelleen hyvin suosittuja. Pyöreään muotoon saatetaan yhdistää pilottimalleista tuttu tuplaripaisuus. Naiselliset kissamaiset mallit ja pilottilasit pitävät pintansa kaudesta toiseen.

Musta ja eri havannan sävyt hallitsevat sesongin 2017 aurinkolasikehysten värimaailmaa. Myös kevään trendiväri roosa näkyy vahvasti aurinkolaseissa. Metallin sävyistä kulta on ehdoton numero yksi. Jos haluaa valita perinteisemmän väriset kehykset, niitä voi piristää värikkäillä linsseillä tai peilipinnoilla. Linsseissä näkyy edelleen paljon liukuvärejä. Linssien väritys voi olla hyvinkin vaalea, jolloin ne toimivat parhaiten lähinnä asusteena. Itse ihastuin valtavasti McQ:n kultaisiin pyöreisiin silmälasikehyksiin, enkä saanut niiltä mielenrauhaa! Päätinkin muuntaa kultaiset kehykset aurinkolaseiksi ja valitsin niihin ruusukullan väriset peililinssit. Jos joskus kyllästyn näihin erikoislinsseihin, on lasit helppo muuttaa takaisin tavallisiksi silmälaseiksi.

Piipahtaessani Silmäasemalla ainoa ongelmani oli liian ammattitaitoinen lempparimyyjäni Johanna, joka kantoi eteeni toinen toistaan hienompia laseja. Hänellä on ihmeellinen taito valita satojen kehysten joukosta aina juuri ne, jotka sopivat minun kasvoilleni ja persoonalleni parhaiten. Jos budjettini olisi rajaton, olisin hankkinut ainakin neljät silmälasit ja kolmet aurinkolasit. Mutta silloin pöytälaatikossa ei enää olisi ollut tilaa, joten kohtuus kaikessa 😉

Mitä sinä muuten hankkisit, jos saisit 200 euroa shoppailurahaa Silmäasemalle? Vastaamalla kysymykseen blogin kommenttikentässä tai Ruudun takaa –facebookissa voit voittaa itsellesi 200 euron lahjakortin Silmäasemalle! Siispä kipin kapin kommentoimaan!

Iloiset terkut Ruudun takaa,

Maija

 

Silmäasemalla kuvatut valokuvat, meikki ja hiukset: Kirsi Maijala

HYMYHUULET SUUKON SAAVAT

Keväällä -98 elelin vaihto-oppilasvuottani Englannissa. Helmikuun neljännentoista lähestyessä olin askarrellut vinon pinon pinkkejä kortteja ja jaoin niitä aamutuimaan koulun kanttiinissa uusille ystävilleni. Korttien vastaanotto oli kuitenkin hämmentynyt. Miksi ihmeessä olin tehnyt kortin niin monelle? Olinkohan ymmärtänyt jotain väärin? Kas Englannissa ystävänpäivä on rakastuneiden juhlapäivä. Ja jos ei seurustele, voi toimittaa kortin henkilölle, jonka kanssa suhdetta halajaisi. Kortteja ei ole tarkoitus jakaa platonisille kavereille, edes sille parhaalle. Punastuin.

Myöhempinä vuosina Englannissa asuessani sain todistaa ystävänpäivän ajoittain vakavaakin luonnetta. Parisuhteessa olevien ei todellakaan sopinut unohtaa tätä päivää eikä sitä myöskään kuitattu pelkällä kortilla. Asuin silloin kahdeksan naisen kommuunissa. Ystävänpäivän illan koittaessa ja ovikellon soidessa halukkaiden määrä ovea avaamaan oli poikkeuksellisen suuri. Toinen toistaan hienompia kukkakimppuja, suklaarasioita ja illalliskutsuja saapui ovesta sisään ja tyytyväinen hykertely täytti talon.

Tykkään siitä, että puolisoni huomioi minua kukkakimpuin tai lahjoin, mutta niin ei todellakaan tapahdu usein. Kuitenkin lähes 11 vuotta kestäneen suhteen aikana olen oppinut arvostamaan enemmän arjen pieniä yllätyksiä, kuin kalenteriin merkityn ystävänpäivän pakotettua (ja markkinoiden sanelemaa) humua. On liikuttavaa, kun mieheni lämmittää minulle paukkupakkasilla auton ennen kuin starttaan. Olen kiitollinen, kun aamulla töihin lähtiessäni kodinhoitohuoneen täyttänyt valtava pyykkivuori on kotiin palatessani muuttunut siistiksi viikatuiksi ja lajitelluiksi pinoiksi. Ja mikä parasta, hän muistaa tallentaa lempiohjelmani Emmerdalen! Näistä ja monesta muusta asiasta kiitokseksi pyrin suukottamaan ihanaa miestäni usein.

Omissa kasvoissani huulet ovat muuten suosikkipiirteeni. Lapsena kaaduin jäisessä pulkkamäessä ja siitä jäi ylähuuleen ”törö” muistoksi. Hampaani puolestaan on aseteltu kuin huolettoman halot liiteriin. Mutta näistäkin epäkohdista huolimatta tykkään suustani ja korostan sitä mielelläni meikilläkin. Erityisesti nykyään kun käytän paljon silmälaseja, huulipunilla on kiva leikkiä. Meillä on kotona pieni taulu, jossa lukee: ”Smile is the prettiest thing you can wear”. Kun arjen kiireessä löytää pienenkin syyn hymyillä, se on ihanaa.

IMG_1098.JPG

Suvi Tiilikaisen ”Upeana juhlaan” –kirjasta bongasin oivan vinkin rohtuneille huulille: Levitä väritöntä huulikiiltoa paksu kerros huulille ja anna vaikuttaa kymmenen minuuttia. Kuori sen jälkeen huulet sokerinpalalla.

Tässä muutama mainio huulipunavinkki, pidit sitten minkävärisistä huulista hyvänsä:

161004-mv-265
Valokuvaaja: Ilkka Vuorinen Meikki: Sanna Manninen Huulikynä: Inglot 24 Huulipuna: Mac Please me 32

 

161004-mv-296
Valokuvaaja: Ilkka Vuorinen Meikki: Sanna Manninen Silmälasit: Tommy Hilfiger Silmäasema Huulipuna: Ben Nye pop – 213 mandarin
161004-mv-793-1
Valokuvaaja: Ilkka Vuorinen Meikki: Sanna Manninen Huulipuna: Ben Nye Marilyn red

Sitten vaan pussailemaan ystävänpäivän kunniaksi. Joko sitä mielitiettyä huulille, tai ystävää poskelle. Lapsemme juoksevat minua aina karkuun kun lähestyn heitä punahuulin 😉

Pusuterkuin,

Maija #ruuduntakaa

 

Artikkelikuvan valokuvaaja: Ilkka Vuorinen / Meikki: Sanna Manninen / Silmälasit: Fendi, Silmäasema / Huulipuna: Mac Stylist’s tip A16

KALLIS, ARVAAMATON ELÄMÄ

”Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat. Tuokoon tullessaan mitä kaipaat. Vieköön mennessään mitä taakkana kannat.” Tämän lainatun tekstin kirjoitin tänä vuonna joulukortteihin, sillä se kiteytti hyvin omat ajatukseni. Kulunut vuosi 2016 ei ole ollut helpoimmasta päästä.

Vuosi sitten uutena vuotena seisoin hotellin katolla Dubaissa yhdessä työkavereitteni kanssa. Olimme juuri paria tuntia aikaisemmin saaneet purkitettua ”Myyntimies Jethro matkoilla” –sarjan viimeisetkin kohtaukset ja olo oli levollinen. Jethrolla oli yhä yllään kuvauksia varten hankittu sheikin asu, eikä tunnelma olisi voinut olla parempi taikka hilpeämpi.

img_4090
Myyntimies Jethro matkoilla ja tuottaja Maija Dubaissa, uuden vuoden aattona 31.12.2015.

Yhtäkkiä laukkuni alkoi värisemään ja puhelimeeni saapua viestejä ketjuna. ”Are you ok?”, ”Maija are you in Dubai, are you safe?” Ihmettelin brittiystävieni viestitulvaa ja hätää hyvinvoinnistani. Laitoin wifin päälle, hakusanaksi Dubai ja uutisotsikot vierivät eteeni. Dubaissa sijaitseva pilvenpiirtäjä oli syttynyt tuleen. Katsoin ympärilleni ja näin valtavan soihdun liekehtivän turvallisen etäisyyden päässä meistä. Kun kello löi puolen yön, tuijotimme ihmeissämme näkyä, jossa upeat ilotulitukset lensivät irvokkaasti taivaalle maailman korkeimmasta rakennuksesta Burj Khalifasta, aivan onnettomuuspaikan naapurista. Uutisotsikoinnin perusteella kukaan ei tulipalossa loukkaantunut, mutta koen sen vaikeaksi uskoa nähtyäni palon paikan päältä.  

Jotenkin satun hyvin usein väärään paikkaan väärään aikaan. Vuonna 2005 istua nökötin Lontoon metrossa juuri sillä hetkellä, kun sinne tehtiin pommi-isku. Meidän vaunumme ehdittiin evakuoimaan, mutta pommi iski seuraavalla asemalla. Tällaiset läheltä piti –tilanteet saavat minussa aikaan syvän kiitollisuuden tunteen siitä, mitä minulla on tässä ja nyt. Kun jotain sattuu, soitan ensimmäisenä äidille kertoakseni, että rakastan häntä. Maailman itsestään selvin asia, mutta olen kokenut tärkeäksi kertoa sen juuri sillä hetkellä.

Kun kuvasimme Israelissa The Tuomolat –sarjaa, sinne iski pahin hiekkamyrsky 45 vuoteen. Sen seurauksena makasin kaksi viikkoa 40 asteen kuumeessa ja tiputuksessa sairaalassa, keuhkot hiekkaa rahisten. Elämä ei ole käynyt siis tylsäksi, vaikka perheeni ehkä toisinaan esittää vienoja toiveita seesteisemmistä ajoista.

Nykyään minulla on tapana hyvästellä perheeni aina kun lähden matkalle. Ja matkaksi lasketaan nyt myös tyttöjen mökkireissut. Kuulostaa ehkä dramaattiselta, mutta koen vahvaa menettämisen pelkoa. Pelkään, että kun lähden, en palaa. Tai jos lähden, jotain sattuu läheisilleni ennen kuin palaan.

Vaikka kulunut vuosi oli rankka, paljon säilytettävää elämästäni kyllä löytyy. Totta kai maailman rakkaimmat lapset, aviopuoliso, perhe ja ystävät. Koti, jonka olemme itse rakentaneet ja työpaikka, jossa viihdyn. Eli mitä sitten kaipaan?

Kaipaan aikaa ystävien ja perheen kanssa. Mutta samaan aikaan tiedostan eläväni hektisimpiä ruuhkavuosia, eikä tämäkään ikuisesti kestä. Pyrin siis olemaan armollinen kiireen tunteelle ja tiedostan, ettei kalenterimerkinnöissä ole oikein mitään, mistä voisin tinkiäkään.

Käsikirjoittaja Katri Manninen kysyi minulta kerran kuvauspäivän päätteeksi, mitä minä tekisin ilmaiseksi. En löytänyt siihen silloin vastausta, koska päässäni jyskytti vain se, että kaikki tekeminen on pois perheeltäni, ja aikaa perheen kanssa ei voi arvottaa. Vaikka joku tarjoaisi kuuta taivaalta, en ottaisi hommaa vastaan jos tekisin sen perheeni kanssa vietetyn ajan kustannuksella.

Rakastan työtäni, mutta jos olen rehellinen, en tekisi sitäkään ilmaiseksi. Vaikka työnteon varsinainen motivaatio ei ole raha, on laskujen maksaminen selkeä syy käydä töissä. Mutta olen toki tehnyt asioita myös ilmaiseksi. Osallistuin tuotantopäällikön roolissa ”100 tarinaa lastensairaalasta” Live Aid -projektiin, ja sen tein täysin ilman pennin hyrrää. Hyvän mielen määrä oli mieletön. Mutta silloinkin motivaationi lähti perheestä. Meidän iki-ihanat kaksoslapsosemme syntyivät pikkukeskosina 27 raskausviikolla. Tuli tunne, että jos voin olla mukana auttamassa tulevien pikkukeskosten, tai ylipäänsä lasten hyvinvoinnissa, ei kampanjaan mukaan lähtemistä tarvitse miettiä nanosekuntiakaan.

Teen sivuammatikseni meikkejä ja kampauksia ja se on homma, jota silloin tällöin teen mielelläni myös ilmaiseksi. Toimin esimerkiksi kokeneemman meikkaajan assistenttina ilman korvausta, jolloin saan palkkioksi aimo annoksen kokemusta ja vinkkejä. Meikkaajana työ tehdään yleensä yksin, ja juuri siksi assarikeikat joissa saa uutta näkökulmaa itseä viisaammilta, ovat tärkeitä.

Tämän vuoden uusi aluevalloitus on ollut tämä blogi. Jo alkutaipaleella on käynyt kirkkaasti selväksi, kuinka terapoivaa tämä on. Suuri kiitos kuuluu iki-ihanalle käsikirjoittaja Jemina Jokisalolle, joka on editoinut kaikki tekstini: poistanut kirjoitusvirheet, vaatinut olemaan kiltimpi itselleni, neuvonut lisäämään puuttuvia palasia ja muokannut sanojani vähän johdonmukaisempaan muotoon. Uuden oppiminen on asia, jota aina kaipaan (siitä kai monet ammattinikin kertovat), joten nyt ahmin kirjoittamisen jaloa taitoa itseeni.

Elämä on arvaamatonta ja on tärkeää miettiä, miten aikansa käyttää. Toivon, että vuosi 2017 säilyttää lähelläni rakkaat ihmiset ja taloudellisen turvan. Tuokoon se tullessaan vähän enemmän aikaa tärkeille asioille ja itsensä kehittymistä. Vieköön se mennessään vakavat sairastelut.

Miten sinä aiot tulevan vuotesi viettää?

3365709005_193b572781_bNäkemisen arvoista vuotta 2017 toivottaen,

Maija #ruuduntakaa

 

Artikkelikuvan tiedot: Valokuvaaja Ilkka Vuorinen, Meikki ja hiukset: Sanna Manninen, Silmälasit: Fendi / Silmäasema 

HEMAISEVAN SEKSIKÄS PALLOPÄÄ

Iltapäivän aurinko piirtää pulpetille valojuovan. Opettaja kysyy kysymyksen, johon tiedän vastauksen. Viittaan, saan puheenvuoron ja vastaan. ”Pallopäällä on ruskea kieli!” kuuluu takapulpetista. Lämpö nousee poskille ja minua hävettää. Kotona olin oppinut hyvät käytöstavat ja luontaisen kunnioituksen vanhempia ihmisiä kohtaan. Mutta koulussa oli eri säännöt. En ollut cool, koska tein läksyt, viittasin enkä käyttänyt oppitunteja kavereiden kanssa kälättämiseen.

Pahimmillaan jäin rehtorin luvalla sisälle välituntien ajaksi, sillä koulun pihalla olisin ollut vaarassa. Usein vaatteitani heitettiin vessanpönttöön, minut lukittiin koulun varastoon, ruokalassa päälleni kaadettiin maitoa, ja minut uhattiin hakata heti kun opettajan silmä välttäisi. Yksi kiusaajista harmitteli myös 182 senttimetrin pituuttani: sen vuoksi olisi hankalampaa potkia silmälasit päästäni. Asuin onneksi aivan koulun vieressä, eikä minuun koskaan käyty käsiksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Eräs rinnakkaisluokkatoverini ei ollut yhtä onnekas. Minua kiusannut tyttöjengi raahasi hänet metsään, syötti käpyjä, repi häneltä hiuksia, hakkasi ja potki.

Omalla kohdallani koulukiusaaminen alkoi yläasteella. Kuten monet kiusatut, kysyin silloin itseltäni ja kysyn joskus vieläkin saman kysymyksen: Miksi? Ehkä olin helppo kohde nöyryydessäni ja arkuudessani. Sinänsä hupaisaa, koska perheen, sukulaisten ja oikeiden ystävieni kesken olin sosiaalinen, esiintymisintoinen, puhelias päällepäsmäri, kaukana nöyrästä ja arasta! Mutta kaikki tuo itsevarmuus rapisi minusta välittömästi koulun ovista sisään astuessani.

Ymmärrän, että kiusaajilla itsellään oli paha olla ja he purkivat sitä minuun. Kiusaamiseen liittyi varmaan myös kiusaajien oma epävarmuus ja tarve pönkittää egoaan. Eihän se mitään oikeuta, mutta auttaa ymmärtämään.

Väitän päässeeni koulukiusaamisesta helpolla. 90-luvulla ei ollut kännyköitä, Facebookia, tai muutakaan somea. Kotimme lankapuhelinnumero oli salainen. Kun laitoin kodin ulko-oven kiinni, olin turvassa. Kuja, jolla asuin, oli täynnä iki-ihania perheitä. Monet lapsuudenystävät ovat edelleen ystäviäni. Koulumaailman ulkopuolella sain onneksi olla oma itseni ja näyttää kaikki, myös ärsyttävät puoleni. Koin tärkeäksi saada olla edes jossain ihan kokonainen ihminen.

Lähdin kahdeksannen luokan jälkeen Englantiin kielikurssille. Oli vapauttavaa käydä oppitunneilla ihmisten kanssa, joille en ollut pallopää, olin ”vaan” Maija. Kukaan ei kiusannut. Kaikkiin vapaa-ajan touhuihin otettiin mukaan ja olin yksi muiden joukossa. Sain valtavan määrän itsevarmuutta reissulta ja ehkä se näkyi; yhdeksännellä luokalla kiusaaminen loppui.

Onko koulukiusaaminen jättänyt minuun jälkensä? On. Ainoastaan negatiivisessa mielessä? Ei. Kiusaajani olivat kamalia, sitä en kiellä, mutta maailma on paljon suurempi kuin koulun piha. Sen oivallettuani tuska helpotti. Samalla kun kiusaajani koulussa nujersivat minua, sisäinen uhoni kasvoi: ”Vielä minä noille näytän.” Yläasteluokaltani vain kolme jatkoi lukioon, itseni mukaan lukien. Lukiossa sain kokea samanlaista hyväksyntää kuin kielikurssilla ja se oli mahtavaa. Oli ihan okei viitata, pärjätä kokeissa ja hankkia eväitä elämään. Lukiosta löysin monia ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat edelleen ja joiden uskon kestävän loppuelämän. Lähdin myös tähtäämään kohti unelma-ammattiani TV-ohjelmien tuottajana. Kovalla työllä saavutinkin sen.  

Onko koulukiusaamisesta ollut minulle sitten haittaa? On. Toisinaan kiusaajien äänet ovat kuuluneet kuin pikkupiruina olkapäälläni: ”Et osaa.”, ”Et pysty.”, ”Ei kannata edes yrittää.” Tyhmää kyllä, olen kuunnellut. En ole uskaltanut aina puhua ääneen tilanteissa, joissa olisi ollut etua sanoa asioita suoraan. Olen jättäytynyt vieraiden ihmisten seurassa taka-alalle seuraamaan tilannetta, vaikka mieleni olisi tehnyt heittäytyä täysillä mukaan. Olen pelännyt esiintymistä ja löytänyt itseni änkyttämästä tilanteissa, joita luontainen minäni olisi rakastanut. Olen vähätellyt itseäni, kykyjäni, ulkonäköäni. Kaikki se minussa, johon kiusaajani tarttuivat, on vuosien varrella joutunut myös minun itseni soimaamaksi.

34-vuotiaana sain uudelleen silmälasit, 11 vuoden tauon jälkeen. Kävellessäni ulos Silmäasemalta puolitoista vuotta sitten oli oloni yhtäkkiä yhtä ujo, arka ja epävarma kuin koulussa. Miksi ihmeessä? Ehkä upouudet kakkulat sinkauttivat minut hetkeksi takaisin luokkahuoneeseen, pallopää-huuteluiden aikaan.

Rohkeasti kuitenkin räppäsin itsestäni kuvan, postasin sen Facebookiin ja aloin jännittämään. Mitähän ihmiset sanovat? Tai mitä väliä?! Lapsemme kulkivat ympäri kotiamme aurinkolasit päässään, näyttääkseen yhtä hienoilta kuin äitinsä uusissa laseissaan. He ainakin siis tykkäsivät uudesta tyylistäni! Mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei Facebook -kavereitteni mielipiteillä olisi ollut väliä, kuulosti se sitten miten turhamaiselta tahansa.

hello-world

”Hello world! Long time no see!” -tekstillä varustettua kuvaani kommentoivat ensimmäisenä lähimmät ystäväni. Ja vaikka uskon, että he olisivat kehuneet näkyä vaikka olisin valinnut millaiset lasit tahansa ja näyttänyt kuinka oudolta hyvänsä, hivelivät lämpimät kommentit mieltäni. Koulukiusattu pallopää sai ajatuksissani väistyä hemaisevan seksikkään pallopään taakse. Rillipöllönä oleminen ei ehkä ollutkaan niin paha juttu.

Mutta jos minä, aikuinen ihminen, koen mokomaa epävarmuutta siitä, että minulla on silmälasit, jäin miettimään miten nuoremmat suhtautuvat vastaavaan ulkonäölliseen muutokseen. Etenkin kun he nimenomaan elävät somen valtaamassa maailmassa, kaiken arvostelun keskipisteenä.

Syksyn alussa bongasin Silmäasemalta kampanjan, jossa mainostettiin heidän jakavan ilmaiset vapaavalintaiset silmälasit jokaiselle ekaluokkalaiselle lääkärin reseptiä vastaan. Mikä upea tilaisuus! Soitin samoin tein kaikille tutuilleni, joilla on oikean ikäisiä lapsia ja kannustin ostoksille. Sillä hetkellä päätin myös aloittaa tämän blogin. Ekaluokkalaisten kampanja on muuten voimassa koko vuoden, eivätkä edut siihen lopu. Silmäasema tarjoaa kaikille alle 18-vuotiaille silmälasit puoleen hintaan, ilman mitään kehys- tai linssirajoituksia (etu on voimassa 31.12.2016 asti).

Jos voin tällä blogilla saada edes yhdelle silmälasikaupasta ulos kävelevälle lapselle tai nuorelle itsevarman olon, olen saavuttanut jotain. Toisaalta, kenties ajat ovat muuttuneet paremmiksikin. Kuulin, että nykyään myös vahvuudettomat silmälasit ovat ”juttu”, eli silmälaseja pitävät jopa ne, jotka eivät niitä näkemisen vuoksi tarvitse! Suosittelen tsekkaamaan suositun nuoren bloggarin Mansikkkan silmälasiaiheisen videon täältä. Silmälasit ovat siis erittäin jees ja sen tuntuvat useimmat jo tietävän. Ja jos joku väittää jotain muuta, hän on väärässä. Ugh.

Ihanaa päivää rillien kanssa niin lapset kuin aikuiset!

Maija #ruuduntakaa.com

”BOIL IT, BROIL IT, BAKE IT, SAUTE IT!”

Laserleikkauksen jälkeen ehdin elämään 11 vuotta ilman silmälaseja. Saatuani jälleen aikuisiällä silmälasimääräyksen, päätin kiertää kaikki oman kaupunkini optikkoliikkeet läpi. Hämmästyksekseni Järvenpään kokoisesta kaupungista löytyi 8 silmälasikauppaa! Mikään liikkeistä ei ollut tyhjä, vaan jokaiselle putiikille riitti asiakkaitakin.

Omaa ostostani pohdin ja puntaroin, vaikka aikaa ei edes ollut. Tarvitsin lasit mahdollisimman pian, jotta saisin oloni helpottumaan. Päivittäiset migreenikohtaukset olivat kaameita, työpäivät tietokoneruutua tuijottaen tuntuivat helvetillisen pitkiltä. Aamulla ei huvittanut edes avata silmiä, kun ne olivat jo valmiiksi niin kipeät. Halusin silti ottaa ilon irti ostokokemuksesta ja testasin varmaan sadat kehykset pienen pystynenäni päällä. Jokaisen liikkeen parhaista kehyksistä otin kuvat ja lähetin ne äidilleni ja miehelleni arvosteltavaksi. Yhteiset suosikkisangat löytyivät Silmäasemalta.

11947599_10155992975995722_4094678127873675277_n

Ajanjaksona jona en itse tarvinnut silmälaseja, en kiinnittänyt huomiota siihen kuinka monella ihmisellä ympärilläni on kakkulat nenällään. Oikeastaan havahduin asiaan vasta tänä vuonna tyttöjen mökkireissulla. Olimme menossa saunaan ja etsin omille laseilleni paikkaa pukeutumistilasta ja kas, siinä oli viidet erilaiset sangat nätissä rivissä pöydällä. Lisäsin omat lasini riviin ja liityin ystävieni seuraan lauteille. Tilastot kertovat, että yli 15-vuotiaista suomalaisista jopa 70 prosentilla on silmälasit.

Useimpien asioiden hankinnassa ja valinnassa olen todella tarkka. Joitain ostoksia tuppaa kuitenkin kertymään kaappiin enemmän kuin toisia. Tunnustaudunkin mekkoaddiktiksi. Jos joku toinen tuhlaa rahansa baariin, kalliisiin harrastuksiin tai tekniikkaan, minä tuhlaan ylimääräiset rahani mekkoihin. Nyt mopo on lähtenyt käsistä myös silmälasien suhteen, mutta onneksi saan tehdä yhteistyötä Silmäaseman kanssa, eivätkä kaikki silmälasikustannukset mene enää omasta pussistani. Voin kuitenkin vinkata, että Silmäasemalla on tällä hetkellä tarjous, jolla saa kahdet lasit yksien hinnalla. Aiemmin olen itsekin ostanut vain yhdet yleispätevät kehykset kerrallaan ja käyttänyt niiden sovittamiseen viikkotolkulla aikaa. Mahdollisuus hankkia kahdet erilaiset kehykset yksien hinnalla avaa kuitenkin mahdollisuuden hommata toiset vähän leikkisämmällä mallilla. On ihanaa heittäytyä kehyksien vietäväksi ja ostaa kahdet aivan erilaiset lasit eri käyttöön!

Viime kesänä matkalla Järvenpään Puistoblueseihin selitin ystävilleni suu vaahdossa silmälaseista. Heidän mielestään aihe ei ollut kovin mielenkiintoinen: vähän sama, kuin joku vaahtoaisi pyöräilykypäristä. Ne jotka ovat nähneet Forrest Gump –elokuvan, muistavat ehkä Bubba Gumpin ja hänen intohimonsa katkarapuihin: ” You can barbecue it, boil it, broil it, bake it, saute it. Dey’s uh, shrimp-kabobs, shrimp creole, shrimp gumbo. Pan fried, deep fried, stir-fried. There’s pineappleshrimp, lemon shrimp, coconut shrimp, pepper shrimpshrimp soup, shrimpstew, shrimp salad, shrimp and potatoes, shrimp burger, shrimp sandwich.” Että hei, kaikilla meillä on juttumme: jollain se on katkaravut, minulla mekot ja silmälasit! Katkaravuille olen allerginen.

Yhden vinkinkin haluan vielä antaa: vaikka silmälasikaupoissa jaotellaan kehykset naisten ja miesten kehyksiksi, kannattaa laajentaa sovitus myös vastakkaisen sukupuolen osastolle. Kesällä ostamani, pitkään etsimäni pilotti -kehykset löytyivät miesten osastolta ja toimivat huikean hyvin. Vai mitä sanotte?

img_9145

Tuntuu, että silmälaseja ei osteta nykyään enää vain yhteen tarkoitukseen, vaan moniin eri tarpeisiin. Silmälaseilla leikitellään ja niitä käytetään asusteena siinä missä käsilaukkua, kenkiä tai hattujakin. Ne voivat olla myös tyylin niin sanottu ”center piece”, kuten muoti-ikoni Iris Apfelin nenällä.

Hauskoja ja rohkeita kehysvalintoja toivottaen,

Maija #ruuduntakaa