AINAHAN SE ON MIELESSÄ

AINAHAN SE ON MIELESSÄ

Kymmenisen vuotta sitten toteutimme mieheni kanssa yhden unelmistamme ja rakensimme omakotitalon. Talon jokainen nurkka ja neliö harkittiin tarkkaan ja kuten rakennusprojekteilla on tapana, myös meidän projektimme kasvoi alkuperäisestä ”vaatimattomasta sadasta neliöstä” hulppeaan monimuotoiseen 161 -neliöiseen kotiin. Yhdessä arkkitehtiystävämme kanssa tehdyt tilaratkaisut ja itse valitsemamme pintamateriaalit kestivät hyvin aikaa, ja voisin yhä kuvitella rakentavani meille uuden tismalleen samanlaisen kodin. Yksi tinkimisen paikka kaihersi minua kuitenkin päivittäin arjessa: kodinkoneet.

Kotimme oli aivan ihana, mutta kohtasimme päivittäisessä elämässämme haasteita erityisesti uunin kanssa. Olen himoleipuri ja ahkera kotikokki ja koenkin uunin yhdessä pesukoneen kanssa kodin tärkeimmiksi valinnoiksi. Emme kuitenkaan satsanneet kodinkoneisiin tarpeeksi taloa rakentaessamme. Ja kun kakut sitten olivat jatkuvasti raakoja, piirakat toispuolisesti paistuneita ja ruoanlaitto muutenkin lottoarvontaa, hermothan siinä menivät. Kävi meillä huoltomieskin paikalla toteamassa: ”vaihda jauhot.” Meinasin motata hänelle pandamaisen silmämeikin, mutta sain sentään jäähdytettyä hermoni. Allekirjoitan täysin vanhan totuuden: jos jokin toimii, sitä tuskin huomaa. Mutta jos jokin takkuaa, sitä miettii koko ajan.

Tein ystäväpiirissäni gallupin siitä, minkä merkkisiä kodinkoneita kukin käyttää ja lämpimästi suosittelee. Mielipiteen jakavia merkkejä oli useampia, mutta vain yksi sai kaikilta kehuja: Miele. Saatan kuulostaa 50-luvun kotirouvalta, mutta suunnittelin toivovani 40 -vuotislahjaksi Mielen uunia. Sitten elämä tapahtui ja edessämme olikin muutto uuteen kotiin. Toisin kuin taloa rakentaessa, tälle kodille asetin vain yhden vaatimuksen: Mielen kodinkoneet.

Kun uusi kotimme löytyi, sinne rakennettiin kokonaan uusi keittiö. Kotiimme tuli kauniin harmaa, ajaton Kvikin keittiö, jonka ilmeen loihti iki-ihana sisustussuunnittelija Tea-Mariia Pyykönen. Ja vaikka luovuimme isosta omakotitalosta ja siirryimme maltillisempaan rivitalokotiin, keittiömme on nyt tilavampi ja kaappeihin mahtuu itse asiassa enemmän astioita, kuin aikaisemmin. Nyt toiveeni on totta ja meillä on Mielen uuni, liesi, liesituuletin ja pesutorni. Arki kerta kaikkiaan toimii!  

Uusien kodinkoneiden myötä kotikokki sisälläni onkin puhjennut aivan uuteen kukoistukseen. Jaan tätä nykyä reseptejä myös blogini ”Köökissä”osiossa. Käyhän kurkkaamassa!

Arjen helppoutta jokaiselle toivottaen,

Maija #ruuduntakaa

MAAILMAN HELPOIN SUKLAAKAKKU

MAAILMAN HELPOIN SUKLAAKAKKU

Poikamme on ronkeli rinkeli jopa herkkujen suhteen. Hänelle eivät maistu karkit, hillot, marjat, hedelmät, mehut, saati limut. Mutta tämä kakku maistuu hänellekin! Koska resepti on niin yksinkertainen, nautimme kakusta usein mökillä kermavaahdon ja itsepoimittujen vadelmien kera. Kakun voi myös helposti tuunata vieraita varten juhlavammaksi. Tämä kakku vie taatusti ronkelimmankin kielen mennessään ja mikä parasta, ei epäonnistu koskaan.

Olen saanut reseptin anopiltani, joka mökillä ollessamme saattaa kadota kesken pihaleikkien hetkeksi sisään ja ilmestyä pian takaisin lämpimän suklaakakun ja kahvin kanssa. Taikurihan ei yleensä paljasta temppujaan, mutta onneksemme anoppini paljasti meille tämän reseptin:

  • RESEPTI:
  • 3,5 dl           Helsingin Myllyn Myllärin gluteenittomia kaurajauhoja
  • 2 dl               sokeria
  • 0,5 dl           tummaa kaakaojauhetta
  • 1,5 tl            leivinjauhetta
  • 1 tl                vanilliinisokeria
  • 0,5 tl            soodaa
  • 2 dl               laktoositonta piimää
  • 150 g          sulatettua laktoositonta voita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää piimä ja sulatettu, hieman jäähtynyt voi. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Levitä taikina voideltuun piirasvuokaan (Æ 30cm) ja paista 200 -asteisen uunin alimmalla tasolla n. 20 minuuttia.

Jos leivot kakun irtopohjavuokaan, anna sen jäähtyä kunnolla ennen kuin lähdet siirtämään kakkua tarjoilulautaselle. Muutoin päädyt kakun sijaan tarjoilemaan vieraillesi mutamaista mössöä…tosin sekin on testattu ja toimii hyvin esim. vaniljajäätelön kanssa 😉

JYRÄN ALTA PÄIVÄÄ

JYRÄN ALTA PÄIVÄÄ

Tällä hetkellä elämä tuntuu siltä, kuin kehoni olisi jäänyt tiejyrän alle ja heräisi nyt hiljalleen unesta. Nousen aamuisin sängystä ja mietin, että itse asiassa jotain on toisin. Tänään ei satukaan niin paljon kuin eilen. Sappirefluksin vuoksi jo normaaliksi muuttunut ämpäri sängyn vieressä onkin yhtäkkiä tarpeeton. Ei närästä. Ei nipistä. Ei ole kiire vessaan. Mitä ihmettä!

Olen hitaasti mutta varmasti tehnyt puolitoista vuotta matkaa kohti toisenlaista elämää. Ensin jouduin jäämään pitkälle sairaslomalle töistä kehoni pakottamana. En pysynyt pystyssä, vaan tärisin ja jalat pettivät alta. Kielsin pitkään, että kyseessä olisi uupumus. Lopulta diagnoosiin oli taivuttava, kun sairauksien pitkä luettelo toisti sanaa ”stressiperäinen”.

Katsellessani asiaa nyt pienen etäisyyden päästä olen hämmästynyt, kuinka viisas kehoni itse asiassa onkaan. Silloin kun ajatukseni piiskasivat tekemään ja toteuttamaan asioita, kuin paniikissa poukkoileva Duracel -pupu, kehoni sanoi selkeästi: ”STOP!”. Kun mieleni vielä hoki minulle: ”Jaksaa jaksaa…”, kehoni tiesi paremmin, että en jaksa.

Joulun aikaan, kun sairastumisesta oli kulunut vuosi, yhden kilometrin kävelymatka tuntui maratonilta. Nyt jaksan kävellä jo vaikka kuusi kilometriä. Erilaista on se, että minulla ei ole kiire. Voin olla läsnä hetkessä. Metsälenkeillä koiran kanssa olen saanut havaita kevään vaihtumisen kesäksi, jäädä vaikka hetkeksi istumaan kannon nokkaan. Se on parasta.

Konkreettisin muutos tapahtui kodissamme. Vaihdoimme syrjemmällä sijaitsevan arvokkaamman omakotitalomme keskustan palvelujen läheisyydessä sijaitsevaan edullisempaan rivitaloasuntoon. Nyt ympärillä kuhisee ihmisiä ja elämää. Aikaisemmin kiireisessä arjessa ihmisten kohtaaminen ahdisti, mutta nyt sekin on ihanaa. Uusi kotimme on kuin turvallinen pesä. Enää se ei vie kaikkia varojamme, vaan rahaa jää myös muuhun. Voimme esimerkiksi matkustaa spontaanimmin. Ja kun palaan töihin, voin painottaa työmäärää oman jaksamiseni mukaan, en pelkän tilipussin perusteella.

Olen pyrkinyt helpottamaan myös kodin pakollisia askareita. Meillä kävi aikaisemmin siivooja kahdesti kuussa ja vaikka se oli huikeaa, jollain tavalla olen oppinut nauttimaan torstai-illoista, jotka olen korvamerkannut siivousilloiksi. Mutta en minä ihan yksin siivoa. Mieheni hankki meille robotti-imurin, joka on muuten aivan mahtava aparaatti koiraperheeseen!

Olen mekkohullu ja rrrrrrakastan erityisesti Ted Bakerin ja Karen Millenin mekkoja. Useimmiten ne täytyy kuitenkin pestä käsin. Tähän asti olen joko pyykännyt niitä itse, tai toisinaan kiikuttanut aarteitani Sol-pesulaan. Mutta nykyisellä Mielen pesukoneellamme pystyy pesemään myös käsin pestävät pyykit! Ja Mielen kuivausrumpuun voi surutta laittaa herkemmätkin vaatteet ja pitsiliinat, eikä niille käy kuinkaan. Ja koska elämme vuotta 2019, totta kai myös uunimme pesee itse itsensä 🙂 Tämä ”pyrolyysi” -ominaisuus oli minulle täysin uusi tuttavuus ja olen fiilistellyt sitä kaikissa mahdollisissa Whatsapp -ryhmissä, joihin suinkin kuulun. Kun ennen hinkkasin ja hankasin uuniamme yön pimeinä tunteina, nyt painan nappia ja pari tuntia myöhemmin pyyhkäisen tuhkat pois. Avot, uuni on putipuhdas. Fantastista!

Muutimme uuteen kotiimme marraskuussa ja vaikka täällä on jo täysin asumiskelpoista, useammassa kuin yhdessä nurkassa makaa vielä purkamattomia muuttolaatikkopinoja. Se vähän ahdistaa, mutta samalla taputan itseäni olkapäälle. Entinen Maija olisi purkanut laatikoita oman jaksamisensa rajat ylittäen, vaikka 24/7. Nykyinen Maija vähän ärsyyntyy, mutta menee sitten sohvalle, kääriytyy vilttiin ja katsoo Emmerdalen. Kyllä minä ne laatikot vielä puran, sitten kun siltä tuntuu. Ei niiden, tai minkään muunkaan takia, kannata jäädä uudestaan jyrän alle.

Voimia teidän jokaisen arkeen,

Maija #ruuduntakaa

Valokuvaaja, meikki ja hiukset: Kirsi Maijala