SISUSTUSSUUNNITTELIJAN SUOJELUKSESSA

SISUSTUSSUUNNITTELIJAN SUOJELUKSESSA

”Olisit voinut varoittaa!” mieheni kiekaisi, kun uuden kotimme sisustussuunnittelija Tea-Mariia Pyykönen esitteli meille maalattavien pintojen värit. Sinistä, petrolia, vaaleanpunaista, minttua, mustikkamaitoa, mutta eipä juuri lainkaan valkoista. Tätä olin toivonutkin. Entiset kotimme toistivat väritykseltään tiettyä, tylsää kaavaa: mustaa ja valkoista. Nyt oli aika tehdä muutos! Halusin kodin, jossa olisi paljon detaljeja ja hieman epätavallisiakin asioita, mutta ei kuitenkaan liikaa tavaraa. Halusin pientenkin yksityiskohtien olevan valmiiksi mietittyjä. Omat voimavarani olivat kodin remontin aikaan hyvin vähäiset, joten Tea-Mariia oli ajatuksineen ja ideoineen kuin enkeli valon tuojana pimeän tunnelin päässä. Mitään ei tarvinnut miettiä tai etsiä itse.

Perheeseemme kuuluu kaksi 8-vuotiasta lasta ja nyt lokakuun lopulla pois nukkunut labradorinnoutaja. Oli siis selvää, että pintojen pitää kestää kulutusta, hiekkaa ja elämää. Juuri tästä syystä valitsimme eteisen ja keittiön lattiaan harmaasävyisen marokkolaishenkisen vinyylikorkin, joka on käytössä osoittautunut fantastiseksi. Se on lämmin, hyvin kulutusta kestävä ja erinomaisen helppo puhdistaa.

Uudessa kodissamme oli alun perin peräti viisi makuuhuonetta, mutta tarvitsimme niistä vain kolme. Niinpä yläkerrasta kaadettiin yhden makuuhuoneen seinät ja tilalle operoitiin tv-lounge: kotoisa löhöpaikka koko perheelle.

Kodin vanhat vaatekaapit olivat rungoiltaan hyvässä kunnossa, mutta Tea-Mariian ideoimana kaappien ovet maalautettiin ja oviin hommattiin uudet vetimet. Näin vanhat kaapit saivat edullisesti kokonaan uuden elämän ja näyttävät aivan mielettömiltä! Ovista onkin tullut se asia, joka on kerännyt kodissamme ehkä eniten ylistystä kyläilijöiltä. Maalausurakkaa ei ulotettu vain kaappien oviin, vaan myös kaikki kotimme väliovet maalautettiin ja väriksi tuli tummanharmaa. Aluksi lopputulos jännitti, mutta heti kun näimme ovet valmiina, mietimme, miksi olemme ikinä halunneet valkoisia väliovia mihinkään kotiin.

Alakerran ylimääräisestä huoneesta tehtiin pukeutumistila. Pukeutumistilaan valittiin kolme kodin värejä toistavaa isoa poljinroskista helpottamaan kierrätystä. Näin pääsimme eroon erinäisistä pussukoista ja nyssäköistä, joihin aikaisemmin esimerkiksi kierrätettävät pahvit, muovit ja pullot kerättiin. Nyt poljinroskikset ovat selkeästi esillä, mutta eivät näytä ulospäin ollenkaan kierrätyspisteeltä. Roskikset ovat kuin karkit, aivan superherkullisen väriset!

Keittiön harmaa väri sai parikseen syvän turkoosin suomulaatan, joka toimii välitilassa persoonallisena yksityiskohtana yhdessä kuparisen hanan kanssa. Vaaleanpunaiseksi maalattu seinä tuo tilaan pehmeyttä ja yhdistyy kauniisti ruokatilan samanväristen seinien kanssa. Kaapiston sisään asennettua Mielen liesituuletinta ei näe lainkaan, sillä se on kokonaan kaapin sisällä. Keittiö on ilmeeltään täten hyvin selkeä ja kokonainen.

Tykästyin Tea-Mariiassa kovasti myös siihen, ettei hän yrittänyt tuputtaa meitä ostamaan hirveää määrää uusia huonekaluja. Hän ymmärsi heti budjettimme rajallisuuden ja käytti nokkelasti vanhat huonekalumme hyödyksi. Esimerkiksi pukeutumistilaan ruuvattiin seinälle äitini lapsuudenkodin naulakko. Siihen saan kätevästi kauniit käsilaukut esille ja vieraille on aina vierasnaulakko vapaana.

Tea-Mariialla on hyvä tatsi kauppojen valikoimiin ja mielikuvitusta tehdä osa asioista uudella tavalla. Arkemme toimii nyt ihanasti ja kodista löytyy oma kolo jokaiselle. Ensimmäinen kokemuksemme sisustussuunnittelijasta oli paras mahdollinen ja jos/kun joskus tästä kodista muutamme tai tämän kodin sisustusta vaihdamme, muutoksista vastaa sisustussuunnittelija ❤️

Oman kodin iloa,

Maija #ruuduntakaa

ANOPIT KUNNIAAN

ANOPIT KUNNIAAN

Tämän isänpäivän aamuna olemme juhlistaneet lapsiemme maailman parasta iskää. Aihe sai minut intoutumaan myös anoppini kehumiseen. Vaikka on jo eräänlainen klisee, että miniät ja anopit eivät tule toimeen keskenään, minulla ei ole tästä harmainta aavistustakaan.

Kun pienet kilon kokoiset kaksoset syntyivät perheeseemme ja minä ja mieheni aloimme opetella vanhemmuutta ensimmäistä kertaa, jäi anoppini puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaalle auttamaan meitä. Varmasti olisimme keksineet keinon pärjätä ilman anoppini uhraustakin, mutta olihan se upeaa, että auttavia käsipareja oli yhdet lisää. Miksi niin usein pitäisi muka pärjätä täysin itsekseen ja omin voimin, vaikka itkua tihrustaen?  

En muuten ole syntynyt viherpeukaloksi. Kerran kävi niin, että istutin kukkasipulit ja odottelin innolla keväisen pihan väriloistoa. Vielä kesän kynnykselläkin pihalla kukki vain rikkaruohojen kilpakasvusto. Päätin ottaa selvää, mikä on vialla ja kaivoin maasta sipulit esiin. Kyllä ne kasvoivat, varret olivat oikein komeatkin, mutta sojottivat mullassa kohti Kiinaa eivätkä aurinkoa. Olin istuttanut kukkasipulit väärin päin. Siitä syntyikin sitten minun ja anopin uusin perinne. Hän saapuu apuun pari kertaa vuodessa ja hoidamme yhdessä takapihamme katseille suotuisaan kuntoon. Tosin parhaillamme teemme muuttoa uuteen kotiin, jonka pihana on pelkkää terassia. Halleluja! Sen kanssa minäkin pärjään! 😉

Pyrimme pitämään kotimme siistinä ja tavarat järjestyksessä, mutta silti keittiön tasot ovat useimmiten leivänmurusten peitossa, pimeässä liikuskellessa astuu taatusti lattialla kyttäävään legopalikkaan ja kodinhoitohuoneessa ei näy pöytätasoa pestyjen vaatteiden vuoren alta. Mutta kun anoppini käy täällä hoitamassa lapsosiamme, aamulla keittiömme tasot hohtavat, lattioilla ei pyöri labbiksemme Puntin kaverina yhtään villakoiraa ja pyykit ovat viikattuina kuin armeijan jäljiltä. Tällaiselle kiireiselle (tai tällä hetkellä hyvin sairaalle) äidille tämä on aikamoista luksusta.

Olen ymmärtänyt, että miehet etsivät rinnalleen äitinsä kaltaisen naisen. Mutta ei minussa ole puoltakaan anoppini näppäryydestä, välittömyydestä tai energiasta. Ihmettelen, miksi naiset usein parjaavat puolisoittensa äitejä. Heille ei muka voi antaa lastaan hoitoon, vaikka juuri anoppihan on kasvattanut sen omankin rakkaimman sellaiseksi kuin hän on. Miksi miehen äidin kanssa täytyy kilpailla? Vai onko kyse siitä, että anoppi vaikkapa hoitaa lapsia hieman eri tavalla, kuin itse? Mutta eiväthän ihmiset ylipäätään tee asioita täysin samalla tavalla, eikä ole sanottua, että oma tapa on aina sataprosenttisesti jonkun toisen tapaa parempi. Itse otan mielelläni vastaan opit ja neuvot kokeneemmalta ja viisaammalta. Ei se ole minulta pois, päinvastoin.

Lapsemme palvovat molempia mummojaan ja hyvä niin. Kun vekaramme viettävät aikaa isovanhempiensa kanssa, kaikki voittavat. Lapsemme saavat jakamatonta, kiireetöntä laatuaikaa. Heitä hemmotellaan ja hellitään enemmän, kuin arjen pyörityksessä on mahdollista. Siinä ohessa minä saan huoltaa parisuhdetta mieheni kanssa, tai käydä vaikka tyttöjen mökkireissulla tuulettumassa. Ja kun taas koittaa maanantai, jaksaa paljon paremmin.

Anoppini kiitti minua taannoin siitä, että olen luottanut häneen ja antanut hänen hoitaa lapsiamme. Se tuntui todella kummalliselta, koska kiitos kuuluu kyllä toiseen suuntaan. Mutta ehkä meillä on hyvä symbioosi, enkä ole itsekään miniöistä pahimmasta päästä. Vaikka se leivänmuruin peitelty keittiötaso saakin minut vajoamaan toisinaan häpeästä maan alle.

Iki-ihanaa isänpäivää ja kiitos isien kasvattamisesta anopeille (ja isien iseille) ❤

Maija #ruuduntakaa