SISUSTUSSUUNNITTELIJAN SUOJELUKSESSA

SISUSTUSSUUNNITTELIJAN SUOJELUKSESSA

”Olisit voinut varoittaa!” mieheni kiekaisi, kun uuden kotimme sisustussuunnittelija Tea-Mariia Pyykönen esitteli meille maalattavien pintojen värit. Sinistä, petrolia, vaaleanpunaista, minttua, mustikkamaitoa, mutta eipä juuri lainkaan valkoista. Tätä olin toivonutkin. Entiset kotimme toistivat väritykseltään tiettyä, tylsää kaavaa: mustaa ja valkoista. Nyt oli aika tehdä muutos! Halusin kodin, jossa olisi paljon detaljeja ja hieman epätavallisiakin asioita, mutta ei kuitenkaan liikaa tavaraa. Halusin pientenkin yksityiskohtien olevan valmiiksi mietittyjä. Omat voimavarani olivat kodin remontin aikaan hyvin vähäiset, joten Tea-Mariia oli ajatuksineen ja ideoineen kuin enkeli valon tuojana pimeän tunnelin päässä. Mitään ei tarvinnut miettiä tai etsiä itse.

Perheeseemme kuuluu kaksi 8-vuotiasta lasta ja nyt lokakuun lopulla pois nukkunut labradorinnoutaja. Oli siis selvää, että pintojen pitää kestää kulutusta, hiekkaa ja elämää. Juuri tästä syystä valitsimme eteisen ja keittiön lattiaan harmaasävyisen marokkolaishenkisen vinyylikorkin, joka on käytössä osoittautunut fantastiseksi. Se on lämmin, hyvin kulutusta kestävä ja erinomaisen helppo puhdistaa.

Uudessa kodissamme oli alun perin peräti viisi makuuhuonetta, mutta tarvitsimme niistä vain kolme. Niinpä yläkerrasta kaadettiin yhden makuuhuoneen seinät ja tilalle operoitiin tv-lounge: kotoisa löhöpaikka koko perheelle.

Kodin vanhat vaatekaapit olivat rungoiltaan hyvässä kunnossa, mutta Tea-Mariian ideoimana kaappien ovet maalautettiin ja oviin hommattiin uudet vetimet. Näin vanhat kaapit saivat edullisesti kokonaan uuden elämän ja näyttävät aivan mielettömiltä! Ovista onkin tullut se asia, joka on kerännyt kodissamme ehkä eniten ylistystä kyläilijöiltä. Maalausurakkaa ei ulotettu vain kaappien oviin, vaan myös kaikki kotimme väliovet maalautettiin ja väriksi tuli tummanharmaa. Aluksi lopputulos jännitti, mutta heti kun näimme ovet valmiina, mietimme, miksi olemme ikinä halunneet valkoisia väliovia mihinkään kotiin.

Alakerran ylimääräisestä huoneesta tehtiin pukeutumistila. Pukeutumistilaan valittiin kolme kodin värejä toistavaa isoa poljinroskista helpottamaan kierrätystä. Näin pääsimme eroon erinäisistä pussukoista ja nyssäköistä, joihin aikaisemmin esimerkiksi kierrätettävät pahvit, muovit ja pullot kerättiin. Nyt poljinroskikset ovat selkeästi esillä, mutta eivät näytä ulospäin ollenkaan kierrätyspisteeltä. Roskikset ovat kuin karkit, aivan superherkullisen väriset!

Keittiön harmaa väri sai parikseen syvän turkoosin suomulaatan, joka toimii välitilassa persoonallisena yksityiskohtana yhdessä kuparisen hanan kanssa. Vaaleanpunaiseksi maalattu seinä tuo tilaan pehmeyttä ja yhdistyy kauniisti ruokatilan samanväristen seinien kanssa. Kaapiston sisään asennettua Mielen liesituuletinta ei näe lainkaan, sillä se on kokonaan kaapin sisällä. Keittiö on ilmeeltään täten hyvin selkeä ja kokonainen.

Tykästyin Tea-Mariiassa kovasti myös siihen, ettei hän yrittänyt tuputtaa meitä ostamaan hirveää määrää uusia huonekaluja. Hän ymmärsi heti budjettimme rajallisuuden ja käytti nokkelasti vanhat huonekalumme hyödyksi. Esimerkiksi pukeutumistilaan ruuvattiin seinälle äitini lapsuudenkodin naulakko. Siihen saan kätevästi kauniit käsilaukut esille ja vieraille on aina vierasnaulakko vapaana.

Tea-Mariialla on hyvä tatsi kauppojen valikoimiin ja mielikuvitusta tehdä osa asioista uudella tavalla. Arkemme toimii nyt ihanasti ja kodista löytyy oma kolo jokaiselle. Ensimmäinen kokemuksemme sisustussuunnittelijasta oli paras mahdollinen ja jos/kun joskus tästä kodista muutamme tai tämän kodin sisustusta vaihdamme, muutoksista vastaa sisustussuunnittelija ❤️

Oman kodin iloa,

Maija #ruuduntakaa

AINAHAN SE ON MIELESSÄ

AINAHAN SE ON MIELESSÄ

Kymmenisen vuotta sitten toteutimme mieheni kanssa yhden unelmistamme ja rakensimme omakotitalon. Talon jokainen nurkka ja neliö harkittiin tarkkaan ja kuten rakennusprojekteilla on tapana, myös meidän projektimme kasvoi alkuperäisestä ”vaatimattomasta sadasta neliöstä” hulppeaan monimuotoiseen 161 -neliöiseen kotiin. Yhdessä arkkitehtiystävämme kanssa tehdyt tilaratkaisut ja itse valitsemamme pintamateriaalit kestivät hyvin aikaa, ja voisin yhä kuvitella rakentavani meille uuden tismalleen samanlaisen kodin. Yksi tinkimisen paikka kaihersi minua kuitenkin päivittäin arjessa: kodinkoneet.

Kotimme oli aivan ihana, mutta kohtasimme päivittäisessä elämässämme haasteita erityisesti uunin kanssa. Olen himoleipuri ja ahkera kotikokki ja koenkin uunin yhdessä pesukoneen kanssa kodin tärkeimmiksi valinnoiksi. Emme kuitenkaan satsanneet kodinkoneisiin tarpeeksi taloa rakentaessamme. Ja kun kakut sitten olivat jatkuvasti raakoja, piirakat toispuolisesti paistuneita ja ruoanlaitto muutenkin lottoarvontaa, hermothan siinä menivät. Kävi meillä huoltomieskin paikalla toteamassa: ”vaihda jauhot.” Meinasin motata hänelle pandamaisen silmämeikin, mutta sain sentään jäähdytettyä hermoni. Allekirjoitan täysin vanhan totuuden: jos jokin toimii, sitä tuskin huomaa. Mutta jos jokin takkuaa, sitä miettii koko ajan.

Tein ystäväpiirissäni gallupin siitä, minkä merkkisiä kodinkoneita kukin käyttää ja lämpimästi suosittelee. Mielipiteen jakavia merkkejä oli useampia, mutta vain yksi sai kaikilta kehuja: Miele. Saatan kuulostaa 50-luvun kotirouvalta, mutta suunnittelin toivovani 40 -vuotislahjaksi Mielen uunia. Sitten elämä tapahtui ja edessämme olikin muutto uuteen kotiin. Toisin kuin taloa rakentaessa, tälle kodille asetin vain yhden vaatimuksen: Mielen kodinkoneet.

Kun uusi kotimme löytyi, sinne rakennettiin kokonaan uusi keittiö. Kotiimme tuli kauniin harmaa, ajaton Kvikin keittiö, jonka ilmeen loihti iki-ihana sisustussuunnittelija Tea-Mariia Pyykönen. Ja vaikka luovuimme isosta omakotitalosta ja siirryimme maltillisempaan rivitalokotiin, keittiömme on nyt tilavampi ja kaappeihin mahtuu itse asiassa enemmän astioita, kuin aikaisemmin. Nyt toiveeni on totta ja meillä on Mielen uuni, liesi, liesituuletin ja pesutorni. Arki kerta kaikkiaan toimii!  

Uusien kodinkoneiden myötä kotikokki sisälläni onkin puhjennut aivan uuteen kukoistukseen. Jaan tätä nykyä reseptejä myös blogini ”Köökissä”osiossa. Käyhän kurkkaamassa!

Arjen helppoutta jokaiselle toivottaen,

Maija #ruuduntakaa

KAHDEN KERROKSEN VÄKEÄ

KAHDEN KERROKSEN VÄKEÄ

Ultrakuvassa herkkä ja rauhallinen poikamme suojaa käsillään kasvojaan, kun temperamenttinen tyttäremme mätkii häntä pikkiriikkisillä nyrkeillään. Tulevien lastemme ulkonäölliset piirteet erottuivat myös selvästi: poikamme oli kuin ilmetty isänsä ja tyttö kuin minä minikoossa. Siellä he killuivat, toinen yllä ja toinen alla.

Ultrauksesta on kulunut reilu viisi vuotta aikaa, mutta oikeastaan mikään ei ole tuosta hetkestä muuttunut. Kaksosemme ovat edelleen se sama taistelupari, joka he olivat jo kohdussa. He rakastavat toisiaan rajattomasti ja tekevät kaiken yhdessä. He tappelevat ja kinaavat, mutta auta armias jos minä laitan toisen jäähylle, on toinen hetken kuluttua vapauttamassa sisarustaan piinasta.

Asumme omakotitalossa ja jo aikana ennen raskautta kuvitteellisille lapsille oli rakennettu omat huoneet. Maalasimme yhden huoneen pinkiksi, toisen turkoosiksi, aivan kuin olisimme odottaneet tyttö ja –poikalasta saapuviksi. Oikeasti lasten sukupuoli oli kyllä vähiten mielessämme vanhemmuudesta unelmoidessamme. Tärkeintä oli, että emme jäisi mieheni kanssa kaksin, vaan tavalla tai toisella perheemme jossain kohtaa kasvaisi. Ensin meille tuli hurmaava labradorinnoutaja Puntti, karvainen vauvamme. Ja myöhemmin iki-ihana tuplaonni potkaisi ja saimme kaksosemme Jaden ja Edvinin.

Ensimmäiset neljä vuotta lapsemme nukkuivat hyvin omissa huoneissaan. Tai ”hyvin” on ehkä väärä sanamuoto. Alkuaikoina jompikumpi lapsi herätti meidät aina vartin välein. Hiljalleen saimme nauttia tunnin pätkistä, mutta se ilo katkesi lyhyeen kun poikamme alkoi omatoimisesti tepastelemaan puolen yön jälkeen sänkymme ääreen ja kipuamaan siitä väliimme. Sitten emme nukkuneet sängyn ahtaudesta (ja poikamme poikittaisesta uniasennosta) johtuen mieheni kanssa enää lainkaan.

Väsymyksen piinaamina haastattelimme poikaamme, miksi hän ei pysy omassa sängyssään öisin. Vastaus oli klassinen: mua pelottaa.” Pelkoon kokeiltiin yövaloa, kattolamppua, iltalaulua, sylissä oloa ja minun vaatekappalettani poikamme sängyssä. Mikään ei auttanut. Lopulta tajusimme ratkaisun olevan aivan lähellä. Tyttäremme Jade! Lapset siirrettiin samaan huoneeseen nukkumaan niin, että Jade on oven lähellä ”vahtina” ja Edvin peremmälle ”turvassa”. Temppu tepsi ja nautimme muutamasta auvoisasta yöstä. Sitten Jade alkoi itkemään, ettei pysty nukkumaan, jos huoneessa ei ole mitään vaaleanpunaista. Hankittiin pinkki matto. Sen jälkeen taisteltiin siitä, nukuttiinko pimeässä vai valot päällä. Edvin halusi valot, Jade tykkäsi pimeästä. Mieheni toi Jadelle ihanat huovutetut pingviinisilmälaput ulkomaantuliaisena ja yöllinen rauha oli taas taattu.

5-vuotissyntymäpäivälahjaksi lapset toivoivat kerrossänkyä. Haaveilin jo ihanasta mustasta design-kerrossängystä, kunnes lapsemme ilmoittivat, että sängyn olisi oltava kuin maja. Aloitin ahkeran googlailun, mutta majasänkyä ei löytynyt mistään. Onneksi silmiini osui K-raudan bloggarin kirjoitus TÄÄLLÄ ja avot, tein tilaustyön lasten Waarille.

IMG_7780
Sängyn runko ostettiin valmiina Tori.fi -sivuston kautta ja mieheni maalasi sen valkoiseksi.

IMG_7788
Ikeasta löytyi valmiina täydellisesti sängyn alle sopivat kolme säilytyslaatikkoa ja esim. lasten pikkulegot löysivät oman uuden paikkansa yhdestä näistä laatikoista. Laatikoiden alla on pyörät, joten niitä on lastenkin helppo rullata mukaan leikkeihin.

Kas, nyt kelpaa nukkua, ainakin toistaiseksi! Yhtäkkiä sänky on Edvinille niin mieluinen, että hän tekee alasängystä aina vuoratun majan, johon näkee vain pikkuisesta ikkunasta. Valojenkaan ei siis tarvitse enää palaa öisin.

Olin jo unohtanut miten paljon virkeänä saa aikaiseksi. Tosin nyt sykemittarini on alkanut väittämään, että minä kävelen unissani. Mutta se on sitten eri tarina se…:)

Kauniita ja rauhallisia unia!

Maija #ruuduntakaa